Muista ottaa huomioon ennen lämpöpumpun hankintaa

Ennen lämpöpumpun hankintaa

Tutustu ainakin näihin asioihin.

Uutta lämmitysjärjestelmää ostettaessa on huomioitava useita asioita. Siksi olemme koonneet yhteen paikkaan kaiken tiedon, jota voit tarvita, jotta saat helposti kotiisi täydellisen sisäilman.

ELY-keskuksen tuki - Valtionavustus öljy- tai kaasulämmityksestä pois siirtyjille

Ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien pientalojen öljy- tai kaasulämmitysjärjestelmän poistamiseen ja korvaamiseen ympäristöystävällisemmällä lämmitysmuodolla on tarjolla valtionavustusta. Avustus on osa koronakriisin jälkeistä kestävää elvytystä ja yhteensä siihen on myönnettiin vuosina 2020-21 n. 38 milj. euroa. Tämän jälkeen avustusta jaetaan EU:n elpymisvälineestä n. 65 miljoonaa euroa.

Avustuksen määrä lämmitysjärjestelmää kohden on aina 2500 € tai 4000 €. Täysimääräisen avustuksen voi saada vaihdettaessa öljy- tai kaasulämmityksestä maalämpöön, ilma-vesilämpöpumppuun tai kaukolämpöön. Muihin lämmitysjärjestelmiin siirryttäessä avustus on 2500 €, pl. fossiiliset polttoaineet (öljy, hiili, maakaasu tai turve).

Avustusta myönnetään yksi per lämmitysjärjestelmä edellyttäen, että asunto on ympärivuotisessa asuinkäytössä. Paritalojen avustuksen suuruuden määrää, onko asunnoilla yhteinen vai erilliset lämmitysjärjestelmät. Vapaa-ajan asunnoille ei avustusta myönnetä.

Avustusta ei myönnetä siltä osin kuin kustannukset kuuluvat asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen nojalla asunto-osakeyhtiön maksettavaksi. Avustusta ei myönnetä, mikäli hakijalle on myönnetty jo muuta avustusta tai kotitalousvähennystä samaan tarkoitukseen. Avustusta ei myönnetä myöskään rakennuksille, joita käytetään EU-oikeuden valtiontukisäännöissä tarkoitettuun taloudelliseen toimintaan.

Ohjeet avustuksen hakemiseen julkaistiin elokuussa 2020 ja varsinainen haku avautui syksyllä 2020. Avustusta voidaan myöntää takautuvasti 1.6.2020 jälkeen syntyneisiin kustannuksiin siirryttäessä öljylämmityksestä pois.  Maakaasulämmityslaitteen poistosta ja uuden lämmitysjärjestelmän asentamisesta 7.4.2022 jälkeen syntyneet kustannukset kuuluvat myös avustuksen piiriin. Avustusta voi hakea niin kauan kuin siihen myönnetyt määrärahat riittävät.

Avustuksen myöntämisestä vastaa koko maassa Pirkanmaan ELY-keskus ja maksatuksen hoitaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus). Avustus myönnetään kustannusarvion perusteella edellyttäen, että hakija on ensin maksanut aiheutuneet kustannukset kokonaan.

Tutustu muiden kokemuksiin öljylämmityksestä lämpöpumppulämmitykseen siirtymisestä »

Lue miten haminalaiskodissa siirryttiin maakaasusta maalämpöön »

Lue lisää aiheesta ELY-keskuksen sivulta »

Kotitalousvähennys lämpöpumpun hankinnassa

Lämpöpumppulämmitykseen siirtymisen edullisuuteen vaikuttaa tulevien säästöjen lisäksi verottajan kotitalousvähennys. Voit hakea kotitalousvähennystä vanhan lämmitysjärjestelmän purkamistyöstä ja lämpöpumpun asennustyöstä, jonka teetät kotona tai vapaa-ajan asunnossa. Vähennystä ei voi saada uudisrakentamiseen liittyvästä työstä.

Saat vähennyksen työn osuudesta, joten kun saat asennusliikkeeltä laskun teettämästäsi työstä, laskussa pitää olla erittely myös niistä kuluista, joista ei saa kotitalousvähennystä. 

Vuonna 2024 kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 2250 € hakijaa kohden ja 40% työn osuudesta. Omavastuu on 100 €.

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärää on korotettu vuosille 2022–2027, jos luopuu öljylämmityksestä. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousee tällöin 2 250 eurosta 3 500 euroon ja korvausprosentti 40:stä 60:een. Tämä suosii etenkin öljystä maalämpöön siirtyviä, sillä vähennyksen suuruus on ELY-keskuksen tukea suurempi jos työn osuus ylittää 7000 €. Tällöin vähennyksen tekee kaksi henkilöä.

Lämmitysjärjestelmän uusiminen, parantaminen tai korjaaminen: Tähän voi hyödyntää "tavallista" kotitalousvähennystä, mikä vuonna 2025 on 35 % työn osuudesta, maks. 1600 €/hlö.

Tutustu tarkemmin kotitalousvähennykseen verohallinnon sivuilla »

Mitä pitää ottaa huomioon ennen lämpöpumpun hankintaa?

Tiedonkeruu

Tutustu eri lämmitystapoihin ja niiden etuihin. Löydät sivuiltamme tietoa maalämmöstä, ilma-vesilämmityksestä ja poistoilmalämmityksestä. Jos etsit hybridiratkaisua, eli lämpöpumppulämmitystä esim. öljylämmityksen rinnalle säästöjä tuomaan, löydät tietoa siitä täältä »

Tuotevalinta ja neuvonta

Kokeile valintaopastamme, mikä lämpöpumppu sinun kotiisi voisi sopia. Oppaan tulos on kuitenkin vain suuntaa-antava joten ole aina myös yhteydessä NIBE jälleenmyyjään, joka käy kanssasi läpi eri vaihtoehdot ja osaa suositella juuri sinun tarpeisiisi sopivinta kokonaisratkaisua.

Suunnittelijan valinta

Jos olet hankkimassa lämmitystä tavallista suurempaan omakotitaloon tai kiinteistöön (rivitalo/kerrostalo) tulee sinun palkata erillinen suunnittelija suunnittelemaan lämmitysjärjestelmäsi.

Ota yhteyttä jälleenmyyjään

NIBE jälleenmyyjät ovat koulutettuja mitoittamaan ja valitsemaan oikeat laitteet ja ratkaisut, joten he tietävät minkälainen kokonaisuus toimii parhaiten missäkin tilanteessa. Käänny siis lähimmän jälleenmyyjämme puoleen (löydät jälleenmyyjäntäältä). Jälleenmyyjältämme saat neuvoja ja tarjouksen. Saat myös urakan toteutuksen – vaikka avaimet käteen –toimituksena, jos niin haluat, unohtamatta käyttöopastusta.

Viranomaisluvat

Ota yhteyttä asuinkuntasi rakennusvalvontaan. Sieltä saat lisätietoa tarvittvista luvista.

NIBE-tuotteiden tilaaminen ja asentaminen onnistuu ottamalla yhteyttä lähimpään asennusliikkeeseemme.

Mitä lämpöpumpun mitoitus on?

Mitoituksessa tarkastellaan kokonaisuutta, eli minkälainen lämmitysjärjestelmä on juuri sinun taloosi oikea. Siksi mitoituksessa otetaan huomioon paljon eri tekijöitä, kuten lämmitettävä ilmamäärä, talouden henkilömäärä, energiatodistus (jos olemassa), nykyinen lämmitys ja sen vaatima energimäärä, lämmönjakotapa, ym. Ilman kunnollista mitoitusta voi järjestelmän hankinnassa mennä pahasti metsään, jolloin järjestelmä ei toimi kuten pitäisi, eikä tuo odotettuja säästöjä.



Jätä tästä mitoituspyyntö NIBElle »

Lämpöpumpun sijoittaminen - Mitä pitää ottaa huomioon lämpöpumpun paikan suhteen?

Lämpöpumpun paikka sisällä

Kun suunnittelet lämpöpumpun asentamista asuntoosi (maalämpöpumppu, poistoilmalämpöpumppu tai ilma-vesilämpöpumpun sisäyksikkö), asentajamme voivat auttaa parhaan paikan löytämisessä laitteelle. Lämpöpumpputyypistä riippumatta laitteen koko on suunnilleen sama. Lisäksi tarvitset jonkin verran tilaa putkien, kanavien, sähkön ja mahdollisten lisävarusteiden asentamiseen, joten muista jättää vapaata tilaa tuotteen eteen ja hieman lisätilaa seinän tai muiden koneiden ja sisustuksen yksityiskohtien väliin.

Lämpöpumppu sijoitetaan tukevalle alustalle, ja tilassa on oltava lattiakaivo. Asentajasi voi auttaa löytämään sopivimman paikan lämpöpumpun asentamiseen.

Ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikkö

Ilma-vesilämpöpumppusi ulkoyksikön paikka riippuu siitä, mihin sisäyksikkö halutaan sijoittaa. Mahdollisimman tehokkaan lämmön talteenoton aikaansaamiseksi sisä- ja ulkoyksiköiden on oltava mahdollisimman lähellä toisiaan. Ulkoyksikön on oltava kiinteällä ja tasaisella alustalla, ja se on sijoitettava siten, että höyrystimen alareuna on oltava vähintään paikkakunnan keskimääräisen lumisyvyyden tasalla. Jos on olemassa vaara, että katolta putoaa lunta, ulkoyksikön sekä sen putkien ja kaapelien yläpuolelle on asennettava suojakatos tai vastaava, joka on n. 1 m ulkoyksikön yläpuolella.

Ulkoyksikkö sijoitetaan mahdollisimman avoimeen tilaan maksimitehon saavuttamiseksi, ja se on myös suojattava tuulelta. Ulkoyksikön toiminnan kannalta on tärkeää, että kondenssiveden johtaminen huleveden sekaan toimii ja että kondenssivesiputken purkautumistie on sijoitettu niin, ettei taloon aiheudu vaurioita. Asentajasi auttaa lämmitysjärjestelmäsi sijoittamisessa ja asentamisessa.

Tietopankistamme löydät paljon lisätietoa kodin lämmityksestä »

Uutta taloa rakentavalle - Lämmitys uudisrakennukseen

Jos olet rakentamassa uutta kotia itsellesi ja perheellesi, olet varmasti miettinyt miten kotisi lämpiää: mikä lämmitystapa on tehokas, edullinen, varma, helppo, minulle paras? Koska jokainen koti on erilainen, ei ole yhtä ja ainoaa kaikille sopivaa ratkaisua. Mutta jokaiseen kotiin löytyy se oikea ratkaisu, jonka ammattilainen osaa tilannekartoituksen tehtyään sinulle esittää.

Maalämpö, ilma-vesilämpö ja poistoilmalämpö ovat kaikki lämmitysmuotoja, jotka hyödyntävät luonnon omaa energiaa ja minimoivat lämmitykseen ja lämpimän veden tuottamiseen tarvittavaa sähkönkulutusta.
Tutustu kuhunkin lämmitysmuotoon ja niiden etuihin:

Maalämpö »

Ilma-vesilämmitys »

Poistoilmalämpö »

Voit myös valintaoppaamme avulla kokeilla mikä lämpöpumppu sinun kotiisi voisi sopia lämmittämään.

NIBEltä saat paitsi lämmityksen, myös ilmanvaihdon, viilennyksen ja aurinkosähkötuotannon - kaikki samaan automatiikkaan liitettyinä.

Lähimmän NIBE jälleenmyyjän löydät täältä »

Nykyisen lämmityksen uusiminen

Onko nykyinen lämmitysjärjestelmäsi tullut tiensä päähän ja kaipaat tilalle ympäristöystävällisempää vaihtoehtoa? Vai haluatko lisätä ekologisuutta ja pienentää lämmityskuluja nykyistä, toimivaa lämmitysjärjestelmääsi kokonaan hylkäämättä, yhdistäen vanhan ja uuden laitteiston edut?

Molemmissa tapauksissa lämmitysjärjestelmän uusimisessa kannattaa lähteä liikkeelle omista tavoitteista ja nykytilanteesta. Kaikkea ei tarvitse uudistaa kerralla, esim. jos öljykattila on melko uusi ja toimiva, saat aikaan merkittävää hyötyä myös järjestelmän osittaisella uudistamisella, hybridiratkaisulla, jossa ilma-vesilämpöpumppu lämmittää kodin ja öljykattila käyttöveden. Jos taas nykyinen lämmityslaitteisto on vaihdon tarpeessa, kannattaa miettiä kokonaan uuden lämmitystavan käyttöönottoa. Osaava ammattilainen tekee mielellään nykytilanteen kartoituksen ja esittää eri vaihtoehdot.

Lue lisää maalämmöstä, ilma-vesilämmöstä ja lämpöpumpusta nykyisen lämmityksen rinnalle tietopankistamme »


Vuosina 2020-2025 on lämmitysjärjestelmän vaihtamiseen saatavilla valtion tukea.

ELY-keskuksen tuki on nimenomaan pientaloille, öljylämmitysjärjestelmästä maalämpöön, ilma-vesilämmitykseen tai kaukolämpöön siirtymiseen kohdennettu tuki. Tuki on tällöin 4000 €. Energiatodistusta ei tarvita, vaan tuki koskee kaikkia syntyneitä kustannuksia. Laitehankinnat muodostavat ison osan kustannuksista, joten avustus on todennäköisesti suurempi kuin kotitalousvähennyksestä saatava hyöty.

7.4.2022 jälkeen maakaasulämmityslaitteen poistosta ja uuden lämmitysjärjestelmän asentamisesta syntyneet kustannukset kuuluvat myös avustuksen piiriin.

Tukimuodosta lisää sivun vasemman laidan otsikoiden alta "Valtionavustus öljylämmityksestä pois siirtyjille".

Lämpöpumpun vaihto - Vanhan lämpöpumpun vaihto uuteen

Vaikka lämpöpumput ovat kestäviä laitteita, tulee nekin vaihtaa uuteen jossakin vaiheessa. Uuden lämpöpumpun myötä saat myös uusimmat tekniset ratkaisut ja tuotekehityksen tuomat edut, joita vanhassa pumpussasi ei ehkä ollut, myUplink etähallintapalvelu yhtenä esimerkkinä.

Helpottaaksemme vaihtoa, olemme keränneet tiiviin tietopaketin lämpöpumpun vaihdosta ja siihen liittyvistä asioista.

Harkitessasi lämpöpumppusi vaihtoa, ota aina yhteyttä NIBE jälleenmyyjään, sillä he osaavat nykytilanteesi ja toiveidesi perusteella mitoittaa kotiisi sopivan lämpöpumpun, oli se sitten maalämpöön, ilma-vesilämpöön tai poistoilmalämpöön perustuva järjestelmä tai ilmalämpöpumpun vaihto.

Lämpöpumppujen energiamerkinnät

Syyskuusta 2015 lähtien kaikilla lämpöpumpuilla, jotka on suunniteltu enintään 70 kW:n asennuksiin, on samantyyppinen energiamerkintä kuin esimerkiksi televisioilla ja jääkaapeilla. Tarkoituksena on, että kuluttaja näkisi tuotteita vertaillessaan, mikä niistä on tehokkain. Heikoin luokitus on G ja paras A+++. Tämä on osa EU-direktiiviä 2010/30/EU, jonka tavoitteena on pienentää tuntuvasti hiilidioksidipäästöjämme ja energiankulutustamme.


Lue lisää energiamerkinnästä Motivan sivuilta »

Lämpöpumpun hankinnan askeleet

1. NIBE Neuvontapalvelu

Neuvomme sinua kysymyksissä lämpöpumppuhankintaasi ja sen asennukseen liittyen.

2. Ota yhteyttä NIBE jälleenmyyjään

Ota yhteyttä NIBE jälleenmyyjään, joka antaa lisätietoja ja varmistaa sopivan lämpöpumpun valinnan. Pääset jälleenmyyjähakuun esim. sivun yläpalkista.

3. Tapaa jälleenmyyjä

Sovi jälleenmyyjän kanssa tapaaminen, missä käytte läpi koko projektin. Jälleenmyyjä voi haluta nähdä kohteen, jotta osaa ottaa huomioon kaikki oikeaan ratkaisuun vaikuttavat seikat.

4. Tarjous ja aikataulu

Saat asennuksesta tarjouksen ja aikatauluehdotuksen.

5. Tilaus ja asennus

Hyväksyttyäsi tarjouksen, tehdään laitteistosta ja asennustyöstä tilaus ja työ voi alkaa. Tarvittavat luvat hankitaan.

6. Luovutus ja käyttöopastus

Uusi lämmitysjärjestelmäsi on asennettu ja valmis tositoimiin. Saat kunnollisen käyttöopastuksen, missä koko järjestelmä, säädöt ja kunnossapitotoimet käydään läpi asentajan toimesta. Asentaja auttaa sinua myös yhdistämään järjestelmäsi myUplink:iin.