Kukapa ei unelmoisi kodin ikkunoista avautuvasta järvimaisemasta. Kun siihen tuli mahdollisuus, tarttui Janne Hirvonen puolisoineen toimeen ja ryhtyi asuntomessurakentajaksi. Lohjanjärven rannalle Hiidensalmeen rakentui avara ja nykyaikainen koti, Talo Joutsela, jonka kaikista huoneista voi ihailla avautuvaa maisemaa ja ohi ajavia veneitä.
- Asuntomessualueen plussana näimme myös sen, että vaikka alue on uusi, se on valmis eikä tarvitse asua rakennustyömaalla, Janne kertoo.
Entisen 3-kerroksisen kodin jälkeen pariskunta halusi yksikerrosratkaisun. Koska perheen lapset asuvat jo omillaan, oli tilantarvekin muuttunut. Tuli koti, jossa mukavuus ja käytännöllisyys ovat läsnä, estetiikan kärsimättä. Suureen keittiöön mahtuu kaksi tiskikonetta, joista toiseen ladotaan likaiset astiat ja toisesta voidaan ottaa käyttöön puhtaita. Suihkuun mennessä voi valita haluaako päällensä vesiputouksen, sateen vai jotain siltä väliltä. Valoa tulvii talon kaikkiin tiloihin. Asuntomessukohdenimeksi valittiin Talo Joutsela, talon toisen päädyn peittävän eri kiviaineksista valetun valokuvan mukaan.
Luonto ja ympäristöystävällisyys ovat kannattelevia teemoja sekä sisustuksessa että itse rakennuksessa. Materiaalina on paljon puuta niin sisällä kuin ulkona ja kierrätys on vahvasti mukana materiaalivalinnoissa. Ympäristöystävällisyys näkyy myös lämmitysmuodon valinnassa, kun lämpimästä käyttövedestä ja lämmityksestä huolehtii ilma-vesilämpöpumppu NIBE Vento ja omaa sähköä tuotetaan katon NIBE PV aurinkopaneeleilla.
Mukavuutta arkeen tuo se, että ilma-vesilämpöpumppu myös viilentää, Cool-IN -viilennysjärjestelmän avulla, jotta helle ei tunnu sisälläkin. Käytännöllisyyttä on, että lämpöpumpun ja viilennyksen kanssa samaan ohjaukseen on liitetty myös NIBE ilmanvaihtokone ja NIBE aurinkosähkö, jolloin koko järjestelmä on hallittavissa yhdestä paikasta ja toimintaa voi seurata vaikka puhelimen näytöltä.
- Maalämpö ei tullut kyseeseen, koska Tytyrin kaivosluolat risteilevät alueen alla. Ilma-vesilämpöpumppu oli siten luonnollinen valinta, Janne toteaa ja jatkaa:
- Meille on tärkeää, että yhdellä applikaatiolla voi hallita montaa kodin LVI-laitetta. Sitä mahdollisuutta ei ollut muilla tarjota.
Kohde 10, Talo Joutsela
Sähköurakointi: PPK-Sähkö Oy, LVI-urakointi: Kiskon putki
Ensimmäinen askel on mitoittaa sopiva järjestelmä, joka riittää kotisi ja taloutesi energiantarpeeseen.
Ota yhteyttä lähimpään NIBE jälleenmyyjään tai NIBEen.